Tapahtumia tulossa

Valoisia tammikuun päiviä ja toiveikasta uutta vuotta hyvät puutarhan ystävät!

Nyt on hyvää aikaa tehdä suunnitelmia ja oikein herkutella niillä, kaikenhan ei tarvitse toteutua, ainakaan heti seuraavana kesänä. Seuran hallituskin on jo kehitellyt monenlaista tälle vuodelle, rajoituksia seuraten ja niitä noudattaen edelleen. Jäsenlehti ilmestyy maaliskuulla , siitä, täältä, Facesta ja keskiviikon Kalajaskasta näkyy sitten tarkemmat ajat ja paikat kuten ennenkin.

Maaliskuulla aloitamme, kun saamme kuulla mielenkiintoista ja aika ainutlaatuistakin kerrrontaa aiheesta RAUTATIET JA PUUTARHA, mitä meille on luvannut tulla valottamaan Asta Vähäpassi.

Haluamme myös vinkata erittäin kinnostavasta Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston järjestämästä kurssista PUUTARHATERAPIA 8op. Tämä kurssi sopii kaikille kiinnostuneille, mutta on myös ”virallista” lisäkoulutusta erilaisissa ammateissa ihmisten parissa työskenteleville (hoiva- ja koulutus alat) ; miksei myös insinööreille ja toimistoaloilla, paljonhan keskustellaan työympäristöjen ankeudesta ja srtressaavista olosuhteista. Tästä on hyvä tiedottaa myös nuorille työuransa alussa oleville.

Puutarhaterapia on vanha aate Euroopassa ja Suomessakin se nousi esiin 1800- luvulla.Hyvä esimerkki löytyy läheltä: lääkäri määräsi Haapaveden ruustinna Nora Pöyhöselle pillereiden sijaan ”kohtuullisen raskasta ruumiillista työtä ulkona puutarhassa”. Tämän seurauksena hän intoutui perustamaan Paakkilan pappilan ympärille Kasvitarha- ja Keittokoulun v. 1892, missä kasvisruoka sai suuren roolin ja koulun tuotteilla kilpailtiin jopa Englannin puutarhanäyttelyissä menestyksekkäästi. Noran luonnonvarayksikkö toimii edelleen ja aate on mitä ajankohtaisin, Paakkilan puutarhaa on ennallistettu vuodesta 1992 lähtien ja siellä on myös vuokrapalstoja.

Puutarhaterapian perusajatus on: kun ihminen hoitaa luontoa, luonto hoitaa ihmistä. Tästähän on nyttemmin jo tieteellistä näyttöä. PPKYO:n Puutarhaterapia 8 op. – kurssin vastuullisina vetäjinä toimivat psykoterapeutti Maarit Engberg ja puutarhaterapeutti Johanna Lilja.

Tutustu rohkeasti puutarhaterapian ihmeelliseen maailmaan! Sisältötiedot, tavoitteet ja ajankohdat löytyvät os. https://www.ppkyo.fi-puutarhaterapia, ota yhteyttä myös kesayo@ylivieska.fi tai puhelimitse Minna Saharinen, koulutuspäällikkö 040 775 6931 ja Marita Öljymäki-Maarala, markkinointipäällikkö 044 445 7631.